Vihanneksista ja hedelmistä saa näyttäviä juhlapöydän koristeita. Kaukoidässä kasviksista tehdyt ruokakoristeet kuuluvat perinteisiin taideteoksiin, mutta Suomessa kasvisten kaiverteluun suhtaudutaan vielä varauksella eikä vähinten vanhan sanonnan takia ”ruualla ei saa leikkiä”.
Tarjoilupöydän kruunaa näyttävä pöytäkoriste ja salaattiastian reunaa voivat koristaa pitsimäiset veistetyt lehdet tai linnut persiljatupsun sijaan. Päivänsankarille voi viedä kukkapuskan sijaan ruokateoksen.
- Näytösveistokset sopivat messuille ja tapahtumiin.
- marsipaani ja sokerimassa ruusut sekä muut koristeet
Luovasti keittiössä:
Kurssit pienryhmille huomioiden kurssilaisten taso. Harrastuskerhona koululaisille.
Ryhmäkoot noin 5-10 hlö.
Ohjaamme työpajaa – Työpajassa käydään läpi tekniikoita ja välineitä sekä teoriassa että käytännössä.
Suositeltava ryhmäkoko kasvisveistossa on noin 10 kurssilaista. Sisältöön kuuluu opastus ja tarvittavat työvälineet. Materiaalin hankinnassa neuvotellaan.
Kurssit ja koulutus toteutetaan sopimuksen, ajan, ajankohdan ja paikan mukaan sopivaksi.
Retki- ja kojutarjoilut:
Ryhmien kevyt ruokailu retkellä
- Nokipannukavit ja tikkupullat
- letut ja hillo
- makkarat ja sinapit
Ruokakojusta
- paistetut muikut
- artesaani hotdogit
- letut ja hillo
- makkarat ja sinapit
- glögi, kahvi ja tee
- tikkumunkit ja makudippi